”Kuoltuaan ihmiset katoavat jäljettömiin. Heidän äänensä, naurunsa, heidän lämmin hengityksensä. Heidän lihansa. Aikanaan heidän luunsa. Kaikki elävät muistot heistä lakkaavat olemasta. Se on toisaalta kauhistuttavaa, toisaalta luonnollista. Mutta häviämisen ei tarvitse aina olla aivan täydellistä. Jotkut jatkavat elämäänsä kirjoittamissaan teoksissa. Heidät voidaan löytää uudelleen. Heidän huumorinsa, heidän äänenpainonsa, heidän mielenlaatunsa. Kirjoitetun sanan välityksellä he voivat vielä suututtaa tai tehdä onnelliseksi. He voivat lohduttaa. He voivat hämmentää. He voivat saada muutosta aikaan. Kaikkea tätä, vaikka he ovat kuolleet. Niin kuin kärpäset säilyvät meripihkassa tai ruumiit ikiroudassa, sellainen jonka pitäisi luonnonlakien mukaan kadota, säilyykin kuin ihmeen kautta musteena paperilla. Siinä on jonkinlaista taikaa.”

Diane Setterfield – Kolmastoista kertomus